Turistina kotikonnuilla

 

On huhtikuun ensimmäinen viikko. Aurinko paistaa ja ulkona on yhtäkkiä liki 30 astetta lämmintä. Ilma on täynnä siitepölyä ja voimakasta kukkien tuoksua. Into seikkailuihin kodin ulkopuolella laskee kummasti, kun seurauksena siitä voivat olla sietämättömästi kutisevat silmät tai vuotava nokka ja olo on ylipäänsä jotenkin nuupahtanut kiitos kuumuuden ja allergioireiden. Näissä merkeissä on lähtenyt käyntiin Mersinin huhtikuu. 

Alkuvuoden aikana ja ennen siitepölykauden alkamista ehdin tehdä muutamia pieniä reissuja lähialueille. Tammikuussa kävin päiväseltään Nigden maakunnassa, helmikuussa osallistuimme miehen kollegoiden kanssa Mersinin kiertoajelulle ja maaliskuussa hyödynsin kotikuntamme tapahtumia.

Tammikuun viimeisenä torstaina ostimme miehen kanssa liput Toros Express -junaan. Turkissa on joitakin junia, jotka ovat kuuluisia komeista maisemareiteistään, ja yksi niistä on Adanasta Konyaan liikennöivä Toros Express. Koko reitin matkustamiseen kuluisi 6,5 tuntia, mutta me taitoimme siitä vain 1,5 tunnin siivun. 

Lähdimme aamulla aikaisin kotoa ja istuimme puolisen tuntia Mersinin ja Adanan väliä liikennöivässä lähijunassa. Lähijunan vaihdoimme Toros Expressiin Yenicessä. Alkumatkasta ihailimme Adanan vehreitä peltoja, mutta edetessämme kohti sisämaata ja Nigden maakuntaa maisemat muuttuivat jylhemmiksi ja viileämmiksi. Lunta emme tosin nähneet kuin vuorten huipuilla, sillä tämä talvi oli kokonaisuudessaan äärimmäisen lämmin.

Jäimme pois junasta Ciftehanissa. Syy, miksi suuntasimme piskuiseen, noin tuhannen asukkaan Ciftehaniin, ovat kylän kylpylät. Termaalisten kylpylöiden vesistä ovat nauttineet jo muinaiset roomalaiset, ja yhä edelleen mineraalipitoisten vesialtaiden luvataan tuovan apua vaivaan kuin vaivaan.

Suurin osa Ciftehanin kylpylöistä on hotellien yhteydessä, mutta myös pelkkä kylpylävierailu onnistuu paikka paikoin. Ensitöiksemme suuntasimme kylpylään, jossa maksoimme 300 liiraa (noin 9 euroa) per henkilö viiden tunnin oikeudesta käyttää yhtä isoa allasta, kahta poreallasta, saunaa ja hamamia. Toimme kotoa mukanamme uimapuvut, sandaalit, pyyhkeet sekä uimalakin (käyttämämme kylpylä vaati pitkähiuksisilta uimalakin käyttöä), ja myös kotoa otettu vesipullo osoittautui erittäin tarpeelliseksi. Ilman lämpötila kylpylässä vastasi kunnon tropiikkia ja veden lämpötila oli 37 astetta, joten nestetasapainosta täytyi pitää huolta.

Lähdettyämme kylpylästä meillä oli vielä viitisen tuntia aikaa tuhlattavana ennen kotiin päin suuntaavan junan saapumista. Ciftehan, jonka kylpylöiden ulkopuoliset palvelut kirjaimellisesti keskittyvät yhden kadun varrelle, ei tarjoa hirveästi näkemistä ja tekemistä, mutta teimme parhaamme saadaksemme ajan kulumaan ja vältelläksemme ulkona talvisäässä seisoskelua. Ensin kävimme syömässä linssikeitot yhdessä ravintolassa. Tämän jälkeen joimme pari teelasillista perinteisessä teehuoneessa. Kylän ainoassa leipomo-konditoriassa kävimme juomassa lisää teetä sekä syömässä sämpylät ja pikkuleipiä. Kiersimme hylly hyllyltä isoimman marketin ja lopuksi vielä ostimme leipäkaupasta tahinilla täytetyn leivän ennen paluujunaan suuntaamista.

Helmikuussa oli aika olla kirjaimellisesti turistina omassa maakunnassa. Mieheni oli opettajakollegoineen varannut käyttöömme linja-auton+kuskin, jonka avulla pääsimme kiertelemään päiväseltään muutamia Mersinin nähtävyyksiä. Vaikka osa nähtävyyksistä oli itselleni jo ennestään tuttuja, ei se haitannut.

Päivän ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Erdemlissä sijaitseva Kanli Divane. Kanli Divane on muinainen, noin 300 eaa. perustettu kaupunki, jonka raunioihin voi tänä päivänä käydä tutustumassa maksamalla pääsylipun tai käyttämällä museokorttia. Muinaisesta loistosta on jäljellä muun muassa eriasteisesti säilyneitä kirkkorakennuksia, hautoja ja mausoleumeja sekä oliiviöljyn valmistamiseen käytettyä välineistöä. Kompaktiin alueeseen on helppo tutustua hyvien opasteiden ja polkujen ansiosta.

Päivän toinen kohde oli Adamkayalar. Kyseessä on joukko parituhatta vuotta vanhoja kalliokaiverruksia, jotka esittävät miehiä, naisia, lapsia ja eläimiä. Nähtävyyden ongelmana on kuitenkin se, että kaiverrusten luokse pääseminen edellyttää laskeutumista alas kallioita pitkin ja luonnollisesti myös työlästä kiipeämistä takaisin ylös. Laskeutumisreittiä on merkattu jossain määrin eli turistin ei tarvitse lähteä kohti rotkon pohjaa umpimähkää, mutta muuta apua, kuten portaita, ei ole tarjolla.

Nähdessäni, kuinka kivinen, jyrkkä ja suoraan sanottuna vaaralliselta näyttävä reitti minun pitäisi kulkea nähdäkseni kalliokaiverrukset, jätin tämän nähtävyyden monen muun retkeilijän tavoin suosiolla väliin. Sillä aikaa kun rohkeammat kiertoajelijamme laskeutuivat alas kanjoniin, me pelkurit keskityimme ihailemaan merimaisemia, ja myöhemmin katsoin miehen puhelimesta kuvia itse historiallisesta nähtävyydestä.

Kolmas kohteemme oli Aya Tekla Yeralti Kilisesi eli Pyhän Teklan maanalainen kirkko, joka sijaitsee Silifkessä. Pyhä Tekla oli Paavalin seuraaja ja pyhimys, jonka on arveltu syntyneen Turkissa noin 30 jaa. Joidenkin tietojen mukaan hän olisi elänyt kymmeniä vuosia Silifkessä ja levittänyt sieltä käsin kristinuskoa lähialueille.

Aya Teklan maanalainen kirkko on käytännössä varsin pieni ja vaatimaton maanalainen luola, jonka yhteen kolkkaan on pystytetty pyhimystä esittävä ikoni. Varsinaisesti luolan päällä sijainnut iso kirkkorakennus on tuhoutunut jo aikoja sitten. Luola on edelleen tärkeä pyhiinvaelluskohde ja aina, kun olen itse käynyt paikan päällä, luolassa sijaitsevan ikonin edestä löytyy palavia kynttilöitä ja tuoreita kukkia.

Mersinin turistiajelun viimeinen kohteemme oli Göksü Deltasi. Kyseessä on valtava luonnonsuojelualue, jonka eri kolkkiin voi päätyä montaa tietä pitkin. Riippuen siitä, minnepäin aluetta suuntaa, voi nähdä suomaisemaa, laguuneita tai merta ja erilaisia lintuja ja muita eläimiä. 

Meidän bussimme ajoi kohteeseen pitkin pieniä kyläteitä ja päädyimme paikkaan, jossa Göksu-joki yhdistyy Välimereen. Tähtäsimme saapumisemme auringonlaskuun, sillä paikkaa mainostetaan nimenomaan niillä. Itselleni auringonlaskua unohtumattomampana jäivät mieleen kuitenkin flamingot. En ollut tiennyt, että Turkissa elää flamingoja luonnonvaraisena, joten se itsessään oli hauska yllätys. Vaikuttavaa sen sijaan oli nähdä lentävä flamingoparvi, joka muistutti erehdyttävästi vaaleanpunaista liekkiä taivaalla.

Kaiken kaikkiaan saimme nähtävyyksineen, syömisineen ja bussissa istumisineen uppoamaan oman maakunnan kiertelyyn 14 tuntia. Päivä oli pitkä, mutta hyvä muistutus siitä, mitä kaikkea nähtävää läheltäkin löytyy.

Maaliskuussa pysyimme kotikunnan rajojen sisäpuolella. Maaliskuu on nimittäin se kuukausi, kun Turkin kevät tuppaa olemaan arvaamaton. Koskaan ei tiedä, milloin paistaa aurinko ja milloin ukkoskuuro iskee rajusti päälle, joten esimerkiksi pikniksuunnitelmat eivät innosta. Onneksi ohjelmaa löytyi läheltä.

Omassa asuinkunnassani, Tarsuksessa, on paljon nähtävyyksiä, jotka linkittyvät kristinuskon historiaan. Kuuluisin tarsuslainen kautta aikojen on eittämättä Pyhä Paavali, ja esimerkiksi häneen liittyviä nähtävyyksiä löytyy täältä useampiakin. Paavalin synnyintalon rauniot ja pihapiiri kaivoineen ovat nähtävyys itsessään, ja lisäksi nyt maaliskuussa nähtävyyden kupeessa järjestettiin erilaisia konsertteja ja luentoja.

Yksi Tarsuksen nähtävyyksistä on myös Pyhän Paavalin kirkko, joka tosin nykyään toimii museona. Kirkossa/museossa voi käydä arkena maksamalla pääsylipun, mutta lisäksi paikassa järjestetään silloin tällöin myös maksuttomia tapahtumia, joiden varjolla kirkkoon pääsee ihan ilmaiseksikin. Esimerkiksi maaliskuun loppupuolella kirkossa järjestettiin Asik Veysel -nimisen runoilija/lauluntekijä/perinnemuusikon muistoilta ja -konsertti. Itselleni nimi oli tuntematon, mutta tilaisuudessa tajusin, että olen kyllä törmännyt vuosien varrella hänen runoihinsa ja lauluihinsa.

 

Viimeisenä maaliskuun päivänä Turkissa käytiin paikallisvaalit, ja niiden tuloksien seuraaminen ihan omasta olohuoneesta käsin tarjosi tarpeeksi jännitystä ja hyvää mieltä viikonloppuun. Huhtikuun 10.–12. päivä päästään puolestaan juhlimaan ramadanin päättymistä. Silloin luvassa on yllin kyllin vierailuja ja ohjelmaa ihan ilman reissaamistakin.

Hyvästit talvelle ja talviherkuille

 

Vuosi 2024 on ehtinyt jo maaliskuulle ja päätin, että on korkea aika saada blogiin täytettä! Pohdiskelin hetken, kertoisinko vuoden ensimmäisenä postauksena alkuvuoden reissuista, tilittäisinkö roskaamisesta (yksi kestoärsytyksen aiheista Turkissa) vai jakaisinko sittenkin jonkun reseptin. Lopulta päädyin viimeisen aiheen kannalle.

Pari viikkoa sitten otin osaa Mersinin kiertoajelulle ja ihastelin sen aikana erään kylätien varrella punaisena hehkuvia mansikkapeltoja. Vaikka kyseessä on toki jokin mansikkakauden aikaisista lajikkeista, näky toimi minulle hyvänä muistutuksena: kun mansikat kypsyvät jo avomaalla, talvi on auttamatta jäämässä taakse. Jos siis haluan jakaa blogissani talvisesongin tuotteita sisältäviä reseptejä, nyt olisi viime hetki!

Tänä talvena olen kokannut paljon purjoa, kukkakaalia, punajuuria, porkkanoita ja perunoita. Lisäksi päätin heti talvisesongin alettua, että yritän lisätä valkokaalin, punakaalin ja sellerin käyttöä. Valkokaali-innostus tyssäsi hieman alkuunsa: Ostimme alkutalvesta torilta kaalin, joka täkäläiseen tapaan oli reilusti jalkapalloa suurempi ja painoltaankin sitä luokkaa, että pelkästään vihanneksen kantaminen torikojulta autolle kävi työstä. Koska kaalilla oli kokoa, elimme yhden viikon käytännössä coleslaw-salaatilla, kaalilaatikolla, borssikeitolla sekä keitetyllä ja paistetulla kaalilla. Sanotaanko, että sen viikon jälkeen valkokaalikiintiöni oli jotakuinkin täynnä.

Punakaalin kanssa olen onnistunut paremmin: muodissa oleva etikkasäilykkeeltä maistuva punakaalisalaatti on tänä talvena noussut keittiömme vakioreseptien joukkoon. Myös selleri-lihapataa sekä jogurttista sellerisalaattia on tullut syötyä muutaman viikon välein. Jogurttipohjaiset salaatit ovat muutenkin kiva juttu: sellerin sijaan ujutan jogurtin sekaan välillä porkkanaa, välillä punajuurta ja toisinaan myös kesäkurpitsaa. 

Mor Lahana Salatasi eli punakaalisalaatti

Turkkilaiset ovat innokkaita tekemään erilaisia etikkasäilykkeitä: suolakurkkuja, chilejä, porkkanaa, kaalia, punakaalia. Tämän punakaalisalaatin ideana on, että se syntyy vartissa, mutta maistuu samalta kuin perinteinen aikaa ja vaivaa vievä punakaalisäilyke. 

Salaatin ideaan kuuluu myös se, että sen voi pistää heti tarjolle. Myönnettäköön kuitenkin, että itse tykkään tehdä salaatin jo hyvissä ajoin ennen syömistä, joskus jopa edellisenä päivänä jääkaappiin maustumaan. Lisäksi teen salaattia kerralla isommankin satsin ja syömme sitä muutaman päivän ajan. Punakaalisalaatti sopii ruuan kylkeen pelkältään tai sitä voi sekoittaa tavallisen vihersalaatin sekaan.

1/2 isosta punakaalista tai 1 pieni punakaali

1 tl suolaa

2 rkl etikkaa (omena-, valko- tai punaviinietikkaa)

1/2–1 sitruunan mehu

3 rkl oliiviöljyä

Jos haluat: tuoretta tilliä ja/tai persiljaa silputtuna, 1 rkl granaattiomenasiirappia tai 1 tl balsamicoa

1. Suikaloi kaali ohueksi. Itse käytän veitsen sijaan Tupperwaren yleiskuorijaa ja juustohöylää. Siirrä raaste isohkoon kulhoon.

2. Lisää kaalisuikaleiden joukkoon suola ja etikka. Vaivaa kaalta kolmisen minuuttia käsin (kuten pullataikinaa), jotta suikaleet hieman pehmenevät.  

3. Lisää joukkoon sitruunan mehu ja öljy sekä halutessasi tuoreita yrttejä ja granaattiomenasiirappia tai balsamicoa.

4. Tarjoa heti tai anna vetäytyä jääkaapissa muutaman tunnin / yön yli.

 

Tarator eli jogurttisalaatti

Tarator on jogurttipohjainen salaatti, johon voi sekoittaa joko yhtä tai useampaa juures/kasvisraastetta. Suosituin lienee pelkästä porkkanasta tehty tarator, mutta resepti taipuu helposti oman maun ja jääkaapista löytyvien ainesten mukaan.

4 isoa porkkanaa

3 rkl öljyä

2 rkl majoneesia 

1 valkosipulinkynsi

3 dl turkkilaista jogurttia tai vastaavaa kiinteää, maustamatonta jogurttia

1/2 tl suolaa

1. Raasta porkkana raastimen isolla terällä. 

2. Kuumenna öljy paistinpannulla ja paista porkkanaraastetta miedolla lämmöllä silloin tällöin sekoittaen 10 minuuttia. Siirrä raaste jäähtymään esimerkiksi laakealle lautaselle.

3. Sekoita majoneesi, raastettu valkosipulinkynsi, jogurtti ja suola keskenään kulhossa. Lisää sen jälkeen jäähtynyt porkkanaraaste joukkoon ja sekoita. 

4. Tarjoa heti tai laita jääkaappiin muutamaksi tunniksi / yön yli.

 

Muunnoksia:

- Korvaa porkkana juurisellerillä. Kuori ja raasta koosta riippuen 1/2–1 juuriselleri ja lisää raaste ilman kypsentämistä jogurtin joukkoon.

- Korvaa porkkana kesäkurpitsalla. Valmista muuten samoin kuin porkkanatarator, mutta puristele kesäkurpitsaraasteesta ylimääräinen neste pois ennen paistamista.

- Korvaa porkkana punajuurella. Keitä punajuuret lohkottuina kypsiksi, jäähdytä ja raasta jogurtin joukkoon.

- Voit myös sekoittaa eri raasteita keskenään, esimerkiksi 50/50 kypsentämätöntä porkkanaa ja juuriselleriä tai 50/50 kypsennettyä porkkanaa ja kesäkurpitsaa.

 

Juuri eilen tein molempia salaatteja isot satsit jääkaappiin heti aamupalan jälkeen. On aika nauttia talvisesongin antimista vielä hetki! Talomme vieressä olevan kukkakaalipellon sesonki loppui jo aikoja sitten ja parhaillaan katselen, kun purjopeltoja nostetaan tyhjiksi. Purjo, joka on ehkä yksi klassisimmista talvituotteista, poistuu siis pian toreilta ja ruokapöydistä useammaksi kuukaudeksi monen muun sesonkikasviksen tavoin.

Huh hellettä

 

Mersinissä asuvan ei koskaan tarvitse aprikoida, millaisia kesäsäitä on luvassa: vuodesta toiseen on varmaa, että ainakin heinä- ja elokuu ovat kuumia ja kuivia. Tänä vuonna kesä on kuitenkin tuntunut olevan vielä normaaliakin kuumempi, ja lämpötilat ovat kohonneet viikosta toiseen yli 35 asteen.

Vietin kesäkuun Suomessa. Lähtiessäni kuun alkupuolella Turkista kohti pohjolaa, sää oli vielä jokseenkin siedettävä yli 30 asteen lämpötiloista huolimatta. Kuun lopulla palatessani ja astuessani ulos koneesta Adanan lentokentälle kasvoille pamahti heti Adanan ja Mersinin alueen kesäklassikko: hyörysaunamainen kuumuus.

Heinäkuu kului pitkälti kotosalla. Mitään ei oikein jaksanut tehdä, ja keskityin yksinkertaisesti viettämään aikaa parhaaksi ystäväkseni ristimäni ilmalämpöpumpun lähietäisyydellä. Koko kaupunki tuntui olevan samalla mielialalla. Jos joku ehdotti, pitäisikö lähteä rannalle tai vaikka piknikille, useampi vastasi ykskantaan, ettei kiinnosta: helle oli vienyt mehut. Valoisan aikana keskustan kadut kumisivat tyhjyyttään, ja ihmiset uskaltautuivat ulos kävelyille ja kahviloihin vasta pikkutunneilla. Ainut paikka, jossa oli ruuhkaa, oli ilmastoitu ostoskeskus. 

 

Elokuussa heräsin hellekoomasta, ja lähdimme miehen ja kissan kanssa reissuun, jonka olimme buukanneet jo hyvissä ajoin keväällä. Ajoimme omalla autolla rapsakat 12 tuntia Muglan maakuntaan, josta olimme vuokranneet Airbnb-majoituksen 10 päiväksi. Onneksi menimme! Muglassakin päivät olivat paahtavan kuumia, mutta viileät yöt takasivat sen, että öisin nukutti paremmin ja aamupalat ja iltateet pystyi nauttimaan terassilla vilvoittavassa tuulenvireessä.  

Näkymä Kaunoksen amfiteatterin huipulta kohti Dalyanin jokisuistoa

Köycegiz-järven rantakatu

 

Syyskuussa yölämpötilat alkavat yleensä tippua koti-Mersinissäkin, joten voiton puolella ollaan. Lisäksi kesästä ja sen helteistä on loppujen lopuksi selvitty ihan kunnialla ja jopa opittu seuraavia kesiä ajatellen ainakin seuraavat asiat:

Ei ole ilmalämpöpumpun voittanutta

Olemme vuosikausia olleet miehen kanssa säästeliäitä ilmalämpöpumpun käyttäjiä. Olemme pyrkineet kärvistelemään kuumassa kodissa, käyttäneet pumppua enintään muutaman tunnin päivässä ja nukkuneet lattiatuulettimen pyöriessä.

Tänä kesänä asiaan tuli kuitenkin muutos. Helle oli niin painostava, etten pystynyt nukkumaan edes tuulettimen turvin. Lisäksi päätimme lopultakin uskoa asiantuntijoita, joiden mukaan suuri sähkölasku ei kerry pumpun päällä pitämisestä, vaan siitä, että se laitetaan vähän väliä viilentämään lämmennyttä kotia. Pumppu on saanut viilentää kotiamme nyt päivin ja öin, ja olemme sammuttaneet sen ainoastaan silloin, kun lähdemme pois kotoa. 28 asteen viilennyslämpötila on riittänyt: jo se saa osan kodista tuntumaan viileältä paratiisilta ulkoilmaan verrattuna. 

Hellepäivän aamupala kotona

Parempaa auringolta suojautumista

Suomessa en palanut koskaan, vaikka käytin aurinkorasvaa erittäin harvoin. Turkin aurinko on kuitenkin eri juttu: ilman aurinkorasvaa iho alkaa punoittaa aika nopeasti ja UV-indeksikin huitelee esimerkiksi tällä viikolla 6–8 välillä.

Olen käyttänyt aurinkorasvaa kiltisti kaikkien Turkissa asumieni vuosien ajan. Kotosalla laitan aurinkorasvaa aina, kun lähden ulos, ihan lyhyelle kauppareissullekin. Lomalla ja rannalla taas lisäilen rasvaa uskollisesti vähintään kahden tunnin välein kello 19 asti. Jo vuosia luottoaurinkorasvani on ollut La Roche Posayn 50+ rasva, joka kuumassa säässä on pahuksen nestemäistä, mutta suojaa ihoa hyvin eikä tee siitä valkoista. Tänä vuonna ostin sen rinnalle ensi kertaa myös Avenen 50+ aurinkorasvaa ja olin tyytyväinen siihenkin. 

Viime vuonna huomasin, että pelkkä aurinkorasvakaan ei enää oikein riittänyt omalle iholleni. Niinpä otin tänä kesänä itseäni niskasta kiinni aurinkolasien ja hatun käytön suhteen. En tykkää kummastakaan, mutta oikeasti niitä kannattaa käyttää. Tänä kesänä en ole kärsinyt aiempaan tapaan rantapäivien jälkeen punaisista silmistä, ja  lisäksi kasvoihin on tullut huomattavasti vähemmän ruskeita pigmenttimuutoksia. Pigmenttimuutoksiin ostin myös Mossan anti-pigmentation-rasvaa. Rasva ei tuoksu erityisen hyvälle, mutta muuten olen ollut tyytyväinen.

Kylmiä juomia ja simppeleitä ruokia

Uunin käyttökerrat kesän aikana voi hyvinkin laskea yhden käden sormin. Hellalla ruokaa on tullut toki laitettua osin tavalliseen tapaan, mutta työläimmät ruuat on tänä kesänä syöty joko ulkona tai jätetty odottamaan syksyä.  

 

Suosikkikesäjuomamme ovat olleet kivennäisvesi, piimä ja mehut sekä jonkinsortin jääkahvi. Veden sijaan olemme täyttäneet jääpalamuottimme suodatinkahvilla ja kahvihampaan kolottaessa laittaneet pari palaa kylmän maidon joukkoon.

 

Rennompaa lomailua

Kokeilimme tänä kesänä ensimmäistä kertaa Airbnb-majoitusta. Vuokrasimme Muglasta vanhan omakotitalon, jossa oli iso oma piha ja johon kissakin oli helppo ottaa mukaan. Kylä, jossa talo sijaitsi, oli aivan valtatien varressa ja sieltä käsin oli helppo käydä eri paikkakunnilla, rannoilla ja historiallisissa kohteissa. 

Karaot Plaji on varsin rauhallinen kivikkoranta Muglan maakunnassa.

 

Itsellemme tuttuja ja siinä mielessä nostalgisia käyntikohteita olivat Fethiyen keskusta, Kayaköy ja Karaot. Uusia käyntipaikkoja taas olivat Köycegiz järvenrantoineen, Sarigermen ranta ja keskuskatu kauppoineen ja urheilubaareineen, Akyakan jääkylmät uintivedet, Dalyanin jokiristeily ja Mugla Merkez eli Muglan keskusta, jonka torstaitorilta hankimme viikon vihannekset ja hedelmät.

Akyaka

 

Parasta lomassa oli kuitenkin se, että osasimme myös vain olla. Parina viimeisenä päivänä olimme vain vuokrakodissamme, luimme kirjoja, joimme teetä, katselimme tähtiä ja kävelimme illalla kyläkauppaan ostamaan jäätelöä. Iso suositus Magnum Double Sunlover -jäätelöpuikolle, josta tuli loman aikana tämän kesän suosikkijäätelöni.

Kevään kuulumiset

Kevät on lopuillaan, ja kesäkuukaudet ovat aivan nurkan takana! Mersinissä se tarkoittaa sitä, että päivälämpötilat kieppuvat välillä jo yli 30 asteessa. Vaatekaappiin on vaihdettu t-paidat ja sortsit talvineuleiden tilalle, paksut matot on rullattu pois lattioilta ja mansikkakausi on korkattu.

Mutta miten sujui kevät? Maanjäristysten jälkeen tunnelma oli reilun kuukauden ajan todella omituinen. Keho tuntui olevan jatkuvassa hälytystilassa ja valmiina havaitsemaan pienimmätkin äänet ja liikkeet. Myös maanjäristyksiin liittyviä uutisia ja artikkeleita tuli mielenrauhan näkökulmasta katsottua ja luettua liikaakin. Lopulta arki ja mieli ovat kuitenkin normalisoituneet: kevääseen on mahtunut sekä iloisia että tympeitä juttuja, sekä arkea että juhlaa.

Aloitetaan tylsyyksillä. Maaliskuussa sairastelimme miehen kanssa urakalla ja vuorottelimme niin nuhat kuin mahatauditkin. Lisäksi ensimmäinen järistys laukaisi itselläni lievän asentohuimauksen. Koin (ja koen aika paljon edelleen) päivien mittaan erilaisia tärinöitä, nykäyksiä ja ennen kaikkea pienen pientä keinuntaa. Välillä olo on normaali, mutta esimerkiksi hiusten pesu tai roskan noukkiminen lattialta voivat laukaista hienoisen keinunnan tunteen useammaksi päiväksi. Olen kuullut, että todella moni on järistysten jälkeen kärsinyt samasta vaivasta ja ajan mittaan sen pitäisi kyllä helpottaa.

Turkin siitepölykausi on iskenyt nyt toukokuussa. Suomessa minulla ei koskaan ollut allergioireita, ja niinpä niiden puhkeaminen Turkissa oli aikoinaan tympeä yllätys. Aiempina vuosina ovat oireilleet silmät kutisemalla ja joskus myös turpoamalla. Tänä vuonna ongelmia taas on ollut suun ympäristössä ja huulissa. Kun mieskin vielä reagoi erilaisiin ärsykkeisiin, allergialääkkeitä kuluu taloudessamme kiitettävästi.

Iloisempia kevään tapahtumia ovat olleet erilaiset juhlat. Huhtikuun lopussa oli pääsiäinen, jonka juhlinta ei Turkissa toki näy kovin isosti. Lueskelin kuitenkin joitakin juttuja Turkin ortodoksien pääsiäisjuhlinnoista ja leivoin elämäni ensimmäistä kertaa rahkapullia.

Huhtikuun loppupuolella taas juhlittiin Ramadanin päättymistä eli Ramazan bayramia. Se tarkoitti tuttuun tapaan lukuisia vierailuita, kahvikupposia ja karkkia. Vappuna mies juhli ensin turkkilaisittain vappumarssilla, jonka jälkeen suunnattiin suomalaisittain piknikille.

Kuten kuvista voi nähdä, erilaisiin juhliin kuuluu meillä olennaisesti ruoka. Kyseessä on tosin mielestäni enemmän suomalainen kuin turkkilainen juttu. Arkiruuissa Turkin sesongit sen sijaan näyttelevät pääosaa: toreille ilmestyy keväällä laaja kattaus hedelmiä ja vihanneksia, ja se inspiroi talven papuihin ja purjoihin kypsynyttä ruoanlaittajaa. Esimerkiksi tällä viikolla meillä on kokattu pitkästä aikaa vuonankaalipataa sekä karniyarikia eli jauhelihalla täytettyjä munakoisoja.

Juuri nyt käynnissä on varsinainen jännitysviikonloppu. Olen seurannut Euroviisuja lähes vuosittain vuodesta 2002 asti, ja niinpä aion tänä iltanakin liimautua ruudun ääreen. Turkki ei ole mukana, mutta Suomelta toivoisin sijoitusta kärkipäähän.

Huomenna 14.5. Turkissa taas on parlamentti- ja presidentinvaalit. Suomen keväisissä vaaleissa en pystynyt äänestämään, sillä kiitos surkean postinkulun kirjeäänestyslappuni saapuivat minulle aivan liian myöhään. Turkin vaaleissa taas en pääse uurnille, sillä en ole vielä hankkinut kaksoiskansalaisuutta. Kampanjointia olen kuitenkin seurannut tiiviisti, ja huominen ilta tulee ehdottomasti sujumaan pitkälle yöhön tuloksia jännittäen ja parasta toivoen.

Maanjäristysten jälkeen

Turkki julistettiin tasavallaksi 29.10.1923, joten tänä vuonna maa juhlii 100-vuotista taivaltaan. Valitettavasti juhlamieli on ollut koko alkuvuoden erittäin kaukana. 

Kun muutin Turkkiin vuonna 2017, tein asiasta matkustusilmoituksen ja olen pitänyt sen voimassa kaikki nämä vuodet. Ilmoituksen ansiosta Suomen ulkoministeriöllä on yhteystietoni, ja he voivat lähettää minulle sähköpostia ja/tai tekstiviestejä, jos Turkissa tapahtuu heidän mielestään jotakin informoimisen arvoista. Vuosien varrella muistan saaneeni viestin esimerkiksi toisella puolella Turkkia roihunneista metsäpaloista sekä koronan alkumetreillä tiedusteluja, tarvitsenko apua maasta poistumiseen. 

28. tammikuuta 2023 sain ulkoministeriöltä sähköpostiviestin alkusanoilla: "Koraanin polttamiseen liittyvien levottomuuksien johdosta ulkoministeriö kehottaa Turkissa oleskelevia välttämään mielenosoituksia ja suuria väkijoukkoja." Ilmoitus ei itsessäni herättynyt suuriakaan tunteita, sillä Mersinissä mitään levottomuuksia ei ollut. 5. helmikuuta sähköpostiin kilahti viesti, jossa kerrottiin Istanbuliin annetusta lumivaroituksesta ja lentojen peruuntumisesta. Tämäkään ei hetkauttanut arkeani suuntaan tai toiseen, sillä en ollut matkustamassa mihinkään. 

6. helmikuuta kello 05.10 saapui viesti "Keski-Turkissa maanjäristys", kello 10.30 "Maanjäristyksen jälkeen jälkijäristykset ovat mahdollisia" ja seuraavana päivänä vielä uudestaan muistutus jälkijäristyksistä. Näistä tapahtumista olin kuitenkin jo valitettavan tietoinen ennen ulkoministeriön varoituksia.

 

Maanantaina 6.2. noin kello 04.20 heräsin jonkinlaiseen tärinän tunteeseen, mutta ajattelin miehen liikuttavan jalkoja unissaan. Käänsin kylkeä ja samassa mieheni sanoi sanan deprem eli maanjäristys. Hän oli herännyt samaan tyyliin kuin minäkin, mutta kattolamppuun katsahdettuaan ymmärtänyt, että liikkeen tunne johtui itse asiassa sängyn ja koko talon keinumisesta. Aluksi kärvistelimme makuuhuoneessa epäuskoisina ja odottaen loputtomalta tuntuneen järistyksen loppumista. Jonkin ajan päästä kuulimme seinänaapureiden oven käyvän ja päätimme suunnata pikavauhtia eteiseen. Vaikka kenkiä laittaessani tunsin rakennuksen viimeinkin olevan paikoillaan, kiiruhdimme 16. kerrosta portaita ennätysvauhtia alas ja siirsimme itsemme ja auton pois rakennusten lähettyviltä.

Aamun edetessä uskaltauduimme menemään takaisin kotiin, sillä Mersinistä ei oltu raportoitu tuhoja eikä kuntamme myöskään kehottanut välttämään sisätiloihin menemistä. Muutama julkinen tila avattiin sellaisia asukkaita varten, jotka eivät uskaltaneet palata koteihinsa. 

Liimauduimme television ääreen. Opimme, että järistyskeskus oli meistä reilun 200 kilometrin päässä Kahramanmarasin maakunnassa. Opimme myös, että järistys ei vain tuntunut kestävän ikuisuutta, vaan se todellakin oli poikkeuksellinen: 7,8 Richterin järistys tuntui yli minuutin ajan. Lähin uhreja vaatinut alue oli heti naapurissamme Adanassa, ja siitä tuhot jatkuivat meistä katsoen pitkälle koilliseen, itään ja kaakkoon päin sekä jo muutenkin surkeassa tilanteessa olevan Syyrian puolelle. Tuntui käsittämättömältä ajatella, miten juuri 10 päivää ennen järistystä olimme mieheni kanssa käyneet kävelemässä Adanan kaduilla ja kirjakaupassa naapurustosta, josta iäkäs tornitalo oli nyt luhistunut maan tasalle.

Heti ensihetkistä lähtien oli selvää, että vaikka avustustyöt käynnistettiin välittömästi ja apua virtasi ulkomaita myöten, uhriluvut tulisivat olemaan karut. Turkilla on toki kokemusta maanjäristyskatastrofien hoitamisesta, mutta näin laajamittaiseen tuhoon ei todellakaan oltu varauduttu: maanjäristykset romahduttivat rakennuksia ja vaativat uhreja kymmenen maakunnan alueella. Nämä maakunnat muodostavat yhdessä noin Portugalin kokoisen alueen, ja niissä asuu 13,5 miljoonaa ihmistä.

Yleinen tunnelma maanjäristyksen jälkeen oli sekoitus pelkoa, järkytystä, surua ja vihaa. Useilla  turkkilaisilla ei ole ollut helppoa ennen järistystäkään, sillä esimerkiksi taloushuolet ovat monille arkipäivää. Yksi tuttavani jakoikin Facebookissa järistyksen jälkeen Charles Bukowskin mietelauseen, joka lienee summasi monen tuntemukset: "Mutluluk bile istemiyoruz, sadece biraz daha az aci. / We don't even ask happiness, just a little bit less pain."

 

Nyt ensimmäisistä järistyksistä on kulunut reilut viisi viikkoa. Mersinissä palaillaan pikku hiljaa normaalimpaan tunnelmaan, joskin jonkinasteinen pelko uusista/voimakkaista jälkijäristyksistä on toki monilla alati läsnä. Tähän asti meillä on ollut illuusio, että koska oman maakuntamme alla ei ole siirroksia, mersiniläisille maanjäristykset ovat muutaman kerran elämässä tunnettavia muutaman sekunnin tärinöitä. Esimerkiksi mieheni aina Mersinissä asuneet 60–70-vuotiaat sukulaiset pystyivät ennen viimekuisia järistyksiä muistamaan elämänsä varrelta vain yhden mainitsemisen arvoisen: vuonna 1998 reilun 100 kilometrin päässä Adanassa tapahtui Mersinissäkin tuntunut järistys, joka oli magnitudiltaan 6,2 ja kestoltaan 20 sekuntia. Toinen muutos, jonka viimeisimmät järistykset ovat Mersinissä aiheuttaneet on se, että esimerkiksi vanhoja ja huonokuntoisia virastotaloja ja kouluja on määrätty purettavaksi varmuuden vuoksi.

Pahiten kärsineillä järistysalueilla tilanne on edelleen erittäin hankala. Valtava määrä ihmisiä on jäänyt kodittomaksi, joten lisää telttoja ja kontteja kaivataan kipeästi. Joillakin paikkakunnilla on huutava pula vedestä, sillä hanavettä ei ole turvallista käyttää, ja joillakin paikkakunnilla ruoka-avustuksia joutuu jonottamaan kohtuuttoman kauan. Yksi pahimmista ongelmista on myös vessojen ja suihkujen puute, mikä heikentää hygieniatasoa. Paljon auttamistyötä on käynnissä, mutta valtavasti on myös vielä edessä. Uudelleenrakentaminen ei vielä ole edes ajankohtaista, sillä ensin täytyy odottaa jatkuvien jälkijäristysten laantumista.

-----

Mietin kauan, mitä kuvia laittaisin tähän blogipostaukseen. Lopulta päädyin tutkimaan kännykkäni galleriaa ja sen kuvia toukokuulta 2022. Kävin silloin päiväretkellä Hatayn maakunnassa, Antakyan kaupungissa. Kyseessä on reilun 200 000 ihmisen koti ja historialtaan äärimmäisen kiehtova kaupunki. Turistikohteisiin kuuluvat muun muassa valtava arkeologinen museo mosaiikkikokoelmineen sekä Pyhän Pietarin luolakirkko, joka on yksi maailman vanhimmista kristillisistä kirkoista. Näistä nähtävyyksistä molemmat selvisivät järistyksistä, mutta muuten kaupunki ei ole entisellään: noin 80 % rakennuskannasta on joko kokonaan romahtanut tai purkukunnossa.

Uudiskohde Turkissa - uhka vai mahdollisuus?

Ensimmäinen blogipostaus uudesta kodista! Olemme ehtineet asua nykyisessä osoitteessamme nyt kuutisen kuukautta. Sinä aikana on ehditty kokea kaikenlaista, eikä elo ole ollut aivan yhtä auvoista kuin olin mielessäni maalaillut.

Turkissa uusia kerrostalokoteja rakentavat monet eri tahot. Luonnollisesti yksityiset firmat ovat suuressa roolissa, mutta myös valtiolla (Toki-asunnot) ja kunnilla on omia rakennusprojektejaan. Meidän kerrostaloalueemme on kunnan rakentama, ja se toi alusta asti koko touhuun oman mausteensa. Ensinnäkin koko ajatus oman kodin hankkimisesta syntyi siitä, kun huomasimme kunnan ilmoituksen kahdeksan uuden kerrostalon rakentamisesta. Ilmoitimme nimemme kiinnostuneiden listaan, josta tulevat asunnonomistajat arvottiin. Arpaonnen suosittua aloimme lyhentää asunnon hintaa suoraan kunnalle kuukausierissä, mikä oli taloudellisesti näppärää. Huonona puolena tällaisen asunnon ostossa taas oli se, että meillä ei ollut minkäänlaista valtaa tulevan kotimme ulkonäkö- ja materiaaliratkaisuihin eikä edes siihen, mistä kerroksesta asunnon saimme.

Kerrostaloalueemme rakentaminen alkoi aikataulussa, mutta hyvän startin jälkeen se eteni tuskastuttavan hitaasti. Tuli korona ja melkeinpä käsikynkkää koronan kanssa oikein kunnolla Turkin talouden sakkaaminen (toki se oli alkanut jo aiemmin). Tämä yhdistelmä johti siihen, että ihmiset lyhensivät kuukausieriä nihkeästi ja työt hidastuivat. Lopulta kohde kuitenkin valmistui 1,5 vuotta myöhässä. Tai valmistui ja valmistui…

Muutimme uuteen osoitteeseemme heti kesäkuussa, kun käsissämme olivat avaimet ja sähkö ja vesi toimivat. Muutaman ensimmäisen viikon aikana hissit eivät toimineet. Se ei haitannut muuttoa, sillä ne voi hoitaa täällä nosturilla ulkokautta. Myöntää kuitenkin täytyy, että esimerkiksi ruokaostosten kantamisessa 16. kerrokseen oli oma hommansa. Pikku hiljaa kesän mittaan hissit alkoivat toimia.

 

Syksyllä edessä oli uusia ärsytyksen aiheita. Tuskastelimme liki päivittäin eri mittaisten vesikatkojen kanssa, kun asukkaiden lisäännyttyä kävi ilmi, ettei vesipumppujen teho oikein riitä pumppaamaan vettä yläkerroksiin asti runsaan käytön aikana. Kertaalleen kärvistelimme myös liki vuorokauden sähkökatkon kanssa: rakennusyhtiö oli sekoittanut sähkökytkennät, mistä seurasi sekaannuksia sähkölaskujen maksamisessa. Toisin sanoen asukkaat maksoivat toistensa sähkölaskuja ristiin rastiin, ja lopulta sähköyhtiö kävi varoittamatta katkomassa sähköjä "maksamattomien laskujen" takia.

Nyt vesi ja sähkö toimivat moitteetta, mutta kaasua odottelemme edelleen. Onneksi tulon pitäisi olla enää päivien, ei viikkojen saati kuukausien päässä. Kaasua on kaipailtu, sillä sen varassa ovat lämmitys, lämmin vesi ja kaasuliesi. Kesäkuukausista asti olemme kaasun puuttuessa pärjäilleet suihkussa olevan erillisen lämmittimen kanssa, yhden sähkölevyn kokkailulla ja nyt säiden viiletessä ilmalämpöpumpun lämmitysvoiman turvin. 

 

Välillä uuden kodin laittaminen on ollut edellä kertomieni syiden takia varsin tuskaisaa. On ollut liki käsittämätöntä, miten paljon byrokratiaa, muuttuvia aikatauluja, huonoja rakennusratkaisuja ja kommervenkkejä muutamaan kuukauteen on mahtunut. Pelkästään kaasun saamisen vaikeudesta voisi kirjoittaa eepoksen, Ikean vaatekaapin kokoamispalvelusta romaanin ja internetyhteyden saamisesta novellin. Nyt aletaan olla kuitenkin jo voiton puolella! Mieltä lämmittää erityisesti se, että uusi asunto on enemmän meidän näköisemme kuin entinen sekä ikkunoista avautuvat vuoristomaisemat. Oppiakin on saatu: ei enää koskaan asuntoa uudiskohteesta tai jos sittenkin, niin muuton kanssa ei kannata pitää kiirettä! Näin välttää ensikuukausien uskomattomimmat seikkailut.

Outojen säiden alkuvuosi

Turkissa olen tottunut siihen, että kesällä vettä ei välillä sada useampaan viikkoon ja aurinkoa ja kuumuuttaa piisaa enemmän kuin tarpeeksi. Talvisin viikoilla on monesti säiden puolesta oma teemansa: sateisuus, kylmyys, aurinkoisuus. Mutta osaa Turkinkin sää yllättää ja tämä vuosi jos joku on sen todistanut.

Vuosi 2022 on menossa vasta huhtikuussa. Mitä säihin tulee, Mersinissä ja Turkissa laajemminkin on kuitenkin ehditty kokea niin omituisen kylmä ja luminen talvi kuin yhtäkkiä alkaneet keväthelteet ja -hallat. 

Tammikuussa sää oli jäätävä, ehdottomasti kylmin viisivuotisen Turkissa asumiseni aikana. Pidin toppatakkia päällä myös sisätiloissa ja aurinkoisina päivinä istuin kotona paisteisissa kohdissa kuin kissa lämmön rippeitä keräten. Ilmalämpöpumput lauloivat, sähkö- ja kaasupatterit hohkasivat ja kamiinat hönkivät hiili- ja puusavua, kun itse kukin talous yritti parhaansa mukaan lämmittää kotejaan. 

Tammikuun loppupuolella Istanbul ja moni muu kaupunki kärvisteli lumikaaoksen kourissa. Pahimoilleen koulujen talvilomaviikoille osuneet purut peruuttivat lukuisia lentoja ja sulkivat teitä. Mersinin maakuntaankin saatiin monin paikoin lunta. Meille sitä ei tullut keskustaan asti, mutta lähimmillään lunta oli 15 minuutin ajomatkan päässä kotoamme vuoristoon päin mentäessä. 

Helmikuu sujui samoin kalseaan tapaan, joskin kevät alkoi edetä hitaasti mutta sinnikkäästi. Tämän huomasi esimerkiksi kukista, jotka puskivat pintaan samoihin aikoihin kuin aina ennenkin. Maaliskuussa säihin tuli kuitenkin taas takapakkia: Istanbul sekosi taas vaihteeksi lumesta ja rännästä, etelämpänä sään viileys teki tuhojaan pelloilla ja hedelmätarhoilla.

Maaliskuun viimeisellä viikolla kevät sitten näytti tulevan, ja yhtäkkiä päivälämpötilat pomppasivat yli 25 asteen. Yhden viikon aikana toppatakit vaihtuivat puseroihin ja talvikengät lenkkareihin. Moni vei talvikamiinan varastoon ja innostui ikkunoiden pesuun. Itse pesin pipot, lapaset ja kaulaliinat sekä vaihdoin talvitäkin astetta kevyempään.

 

Nyt huhtikuun ratoksi helteet tuntuvat loppuneen yhtä nopeasti kuin alkoivatkin, ja kevättakille on taas tällä viikolla ollut ulkoillessa käyttöä. Tulevat viikot Mersinissä näyttävät sääennusteissa yhdeltä vuoristoradalta: tarjolla näyttäisi olevan sadetta ja paistetta ja lämpötiloja 12–29 asteen väliltä.